sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Ihana aurinkoinen viikonloppu

Aivan upea aurinkoinen viikonloppu.
Lauantaina normaalia lenkkeilyä ja lenkkeilyä. Ilma oli tosi kaunis, mutta kova tuuli kävi ja se teki ilman raa’aksi.

Takapihalla on hankikanto ja Alma tykkää juosta ympäriinsä, kun pääsee paremmin menemään. Jotain kummallista on hangen alla, kun täytyy mennä kuono maassa:) Lienee myyrän hajuja, koska Alma rupesi kaivamaan tosi syvää kuoppaa ja pää oli kaulaan asti kuopassa. Hiipii ja vaanii ja sitten syöksyy yht’äkkiä kaivamaansa kuoppaan pää sukelluksiin:)


Myyriä, myyriä:))

Tänään sunnuntaina vasta upea ilma olikin. Oli oikein ihana lenkkeillä, kun ei käynyt tuuli ja oli jo aika lämmintä.
Kyllä kurapuku vaan on tosi poikaa. Ei tarvi pestä koko koiraa lenkiltä tullessa.




Iltapäivällä tulivat Ellu ja Juha ja toivat Mandin hoitoon siksi aikaa, kun kävivät kaupungilla syömässä. Tulivat vielä sen jälkeen kahville .
Mandi ja Alma sopivat tosi hyvin yhteen. Aluksi oli pientä kyräilyä, kun eivät ole pitkään aikaan tavanneet, mutta hyvin tulivat juttuun keskenään:) Sisällä oli leikit aivan rauhallisia, tarkkailivat vain toisiaan, mutta ulkona maistui leikki paremmin. Juoksivat ja temmelsivät toinen toisensa perässä. Hauska näky, kun olivat molemmat pylly pystyssä samaa kuoppaa kaivamassa, niitä myyrän jälkiä:)




Sisällä Mandi oli aivan haltioissaan Alman leluista. Koko ajan kävi hakemassa kopasta uuden lelun ja levitti kaikki lattialle. Alma tarkkaili silmä kovana, kun Mandi hänen lelujaan ottaa:) Ainoastaan yhdestä lelusta (iso valkoinen haukku) oli mustasukkainen. Se on niin rakas lelu, että siihen ei muut koske:-D


Nyt on Alma sitten ihan poikki ja väsynyt, kun on tarvinnut lelujaan vahtia koko iltapäivän:)))

5 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Ihana toi pyllykuva... Tais olla todella hyvän tuoksusia myyriä teillä... =)

Unknown kirjoitti...

Almalle kiitoksia leikkiseurasta. Oli niin mukavaa, ettei jaksettu hereillä pysyä kotiin asti;)Prisman kohdalla jo mentiin maate!
Tullaan toistekkiii ja tietty tuutte joku kert sit tänne maalle!

Aila kirjoitti...

Niin oli Almakin ihan väsy:) Tullaan tietenkin, kesemmällä....

Anonyymi kirjoitti...

Ei sitten saada kolmatta pyllyä kaivaan kuoppaa :(, Joonaksen allegia niin paha että jäi koiran otto haaveeksi. Ei tule meidän perheeseen "Nakkia". Onneksi kuitenkin selvisi ennenkuin otettiin koiraa, luopumisen tuska olisi vielä pahempi...Jos Almaa sitten välillä ainakin pääsee lällytteleen, kutsua odotellen...

Aila kirjoitti...

Harmi:((
Tervetuloo lällytteleen koska vaan:)