tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kaupunkikävelyä ja shoppailua

Tänään lähdettiin Mustiin ja Mirriin ostamaan uutta kurapukua, koska vanha on käynyt jo pieneksi. No eihän siellä ollutkaan minkäänlaista sopivankokoista, harmi koska lähdettiin siitä sitten lenkille kiertämään pitkin Vanajanrantaa. Kierrettiinkin aika pitkä matka ja oli tosi kurasta, eikä meillä siis minkäänlaista kurapukua. Arvata saattaa minkänäköinen on valkoinen koira sen jälkeen:) Matkalla sain sitten päähäni, että mennään vielä katsomaan Pekan akvaarioon, josko sieltä jonkunmoinen löytyisi. Ja löytyihän sieltä sitten onneksi sopivan kokoinen ja sopivan värinenkin vielä:)

Tehtiin siinä sitten samalla vielä kaupunkikierrosta. Kierrettiin pitkin katuja ihmisvilinässä ja Alma oli aivan ihmeissään, mutta NIIN kiltti. Seurasi kiltisti vieressä koko ajan, eikä haukkunut saatikka yrittänyt hyppiä ketään kohti. Jokaiseen kauppaan olisi kyllä tarvinnut poiketa, jos vaan ovi oli auki:) Útelias kun on, niin kurkki aina ovelta sisään, mutta jätettiin nyt muut shoppailut sitten kuitenkin toiseen kertaan:)

Täytyy toistekin lähteä kaupungille kierteleen:)

Otin muutaman kuvan kännykällä, kun ketään ei tullut vastaan:)


Sibeliuspuisto


Viikonlopun treenejä

Perjantain agiharkoissa oli taas pitkä ja haastava rata. Oli hyppyjä, putkia, muuri, puomi A ja keinu. Keinua ei ollakaan sen jälkeen yhtään menty, kun tukarissa saatiin se onnistumaan. Keinu olikin heti radan alussa hypyn jälkeen. Olin aivan varma, että jää hypyn jälkeen seisomaan, eikä suostu kiipeämään keinua, mutta olin aivan puullä päähän lyöty ja hämmennyksissäni, kun en kerinnyt sanomaan yhtään mitään, kun Alma jo kiipesi keinun niin vauhdikkaasti, ettei Tean kanssa keritty tekemään yhtään mitään:) Keinu rämähti alastullessa, koska se ei himmannut yhtään siinä, mutta se ei tahtia haitannut. Otettiin sitten alusta vähän rauhallisemmin ja niin se meni sen niin upeesti kuin olisi sitä tehnyt jo monta kertaa aiemminkin. Ei mitään ongelmaa! Vautsi arvatkaapa vaan mikä upee onnistumisen tunne tuli meikäläiselle:)

Kerittiin tekemään rata kahteen kertaan ja hyvin mentiin, tai siis Alma meni, ohjauksessa on vielä niin hemmetin paljon opittavaa:)
Mutta hyvä mieli jäi taas treeneistä:)

Lauantaina Hyvinkään agitreeneissä harjoiteltiin taas enimmäkseen ohjauksia ja kontakteja. Oli mm. takaakiertoa ja sylikäännöksiä. Yllättävän hyvin meni nämäkin harkat. Itsenäisesti sai taas harjoitella esim. putkesta vauhdikkaasti keppien sisääntuloa. Täytyy taas sanoa, että kepit sujuu kyllä yllättävän hyvin ja osaa hyvin hakea kepeille. Alma on mielestäni kehittynyt aivan valtavasti tässä muutaman kuukauden aikana, toisin kuin minä! Vielä kun oppis itekin, niin olis hyvä:)
Mutta hyvät treenit olivat nämäkin:)

Mutta lauantaina mennessäni Hyvinkäälle meinasin saada matkalla sydärin. Moottoritiellä ohittaessani yhtä autoa kuului vierestä aivan järkyttävä pamaus. Pelästyin ihan suunnattomasti ja katsoin taustapeiliin, että mitä oikein tapahtui näin, että ohittamani auto alkoi heittelehtiä puolelta toiselle. Kuski yritti pitää autoa tiellä, mutta se pyöri ympäri ja päätyi lopulta pyörimään vielä moottoritien väliselle keskikaistaleelle. Mun sydän hakkasi aivan tuhatta ja sataa, oli nimittäin aivan parista metristä kiinni, ettei se auto tuupannut meikäläistäkin pyörimään, huh! Olin nimittäin noin auton mitan verran ohittanut sitä, kun se pamaus kuului ja se lähti heittelehtimään. Ilmeisesti siltä meni rengas puhki. Koko loppumatkan oli aivan hirvittävä tunne ja jalat tärisi, vieläkin puistattaa!

Sunnuntaina aloitettiin sitten uusi kurssi SportDogParkissa Lempäälässä. Se on sellainen Tapakasvatuskurssi, jossa harjoitellaan perustottelevaisuusasioita ja elämää helpottavia asioita, kuten ihmisten ja koirien kohtaamista, hihnassa kävelyä, luoksetuloa ym. Ihan vaan mielenkiinnon vuoksi hakeuduttiin tälle kurssille ja lähinnä tarkoituksenani on saada Alma oppia kohtaamaan lapsia, joita se pelkää ja haukkuu niille.
Tämä olikin tosi hauska kurssi ja erilainen kuin tokokurssit. Tämä kurssi ei ole sellaista pilkunviilaamista kuin toko, joten sopii meikäläisellekin varsin hyvin:) En kadu yhtään, että aloitettiin tällainenkin kurssi. Kurssi kestää 8 kertaa aina sunnuntaisin.
Joten kevääseen pitkälle on viikonloput aika varattuja meikäläisellä:)
Poikettiin vielä Ideaparkissa kurssin loputtua, koska se on aivan vieressä:)
(Tuleekohan muuten shoppailtua joka sunnuntai, sitten käy kyllä kurssit kalliiksi:)

torstai 25. maaliskuuta 2010

Tokossa ja fysioterapiassa

Aamupäivällä oltiin ensin tokossa. Aloitettiin jälleen kerran paikkamakuulla. Se ei mennyt ollenkaan niin hyvin kuin viimeksi, otti häiriöö ihan hirveesti naapurista eli 8 kk ikäisestä pennusta. Muutenkin paikkamakuu on vielä niin hakusessa, että ei sovi yhtään olla häiriöö vieressä ja näin sovittiinkin, että seuraavilla kerroilla ei olla vierekkäin.

Siten otettiin nopeita sivulletuloja yht´äkkisillä käskyillä kesken leikin. No se sujuu kuin rasvattu, kun vaan nakkia on tiedossa:)
Seuraamista treenattiin neliön muodossa siten, että piti eri sivuilla ensin tehdä liikkeestä seiso, seuraavalla sivulla liikkeestä istu ja vielä yhdellä sivulla liikkeestä maahan. Muuten meni hyvin, mutta mikä piru meni, kun ei heti mennyt maahan, vaikka tämä liike sujuu meillä yleensä vauhdilla.
Sillä välin, kun toiset harjoitteli tätä liikettä, sai itsenäisesti treenata kapulan noutoa. Tämä meni hienosti, joka kerta toi kapulan mulle käteen:)

Otettiin vielä estehyppy sekä viimeiseksi vauhdikas luoksetulo.

Tokon jälkeen lähdettiin heti fyssarille Hyvinkäälle. Almaa jännitti ihan vietävästi, kun ei tiennyt mitä tuleman pitää. Kauhee vapina oli päällä, kun odotettiin vuoroamme. Mutta hyvinhän tuo sitten sujui, otti asian lopulta kovinkin rennosti ja nukkui suurimman osan aikaa. Ja selvästi nautti käsittelystä:)

Onneksi sillä ei ole mitään jumittumia ja lihakset on tosi hyvässä kunnossa ja vahvat. Ainoastaan viimeinen rintanikama on kuulemma hieman jäykkä, mutta ei sanottavammin.
Saatiin ohjeeksi hioa takapäätä siten, että käyttäisi sitä enemmän sekä syviä lihaksia. Eli pitää ruveta treenaaman pakittamista sekä takaperin nousua esim. rappusille. Ja kun lumet sulaa, niin esim. risukoissa ym. paikoissa välillä tehdä pakkiharjoituksia. Ja myös treenata hidasta nousua esim. rahin tai jonkun kopan päälle, ei mitään hyppyä siis. Vaan niin, että joutuu käyttämään rintalihaksia.

Joskus kesällä mennään sitten uudestaan, lähiaikoina ei ole tarvetta, koska ei mitään pahempaa ollut. Fyssari suositteli 6-8 viikon välein käyntiä, jos aktiivisesti harrastaa.
Kannatti käydä:)
Nyt on likka sitten ihan rättiväsynyt, kova päivä takana:)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kaikenlaista uutta

Tänään käytiin Mustissa ja Mirrissä ja ostin nyt uutta ruokaa jälleen kerran kokeiltavaksi. Ostin pari levyä jauhettua raakaa kalkkunaa (kiitos Raijalle suosituksesta) sekä broilerinsiipiä (tästä vinkistä kiitos Nooralle). Kyllä tuntui hyvin maistuvan:) Broilerinsiipikin meni yhdessä hujauksessa, niin makoisaa oli. Kalkkunaa annoin vasta vähän maistaa, koska on vielä suurimmaksi osaksi jäässä. Mutta hyvää tuntui sekin olevan, vai liekö uutuudenviehätystä, kun on taas erilaista ruokaa:) En vielä ole päättänyt siirrynkö kokonaan raakaruokintaan, mutta tässä alustavasti hieman kokeilen miltä nuo vaikuttavat:)

Sitten käytiin Faunattaressa ja kävin hakemassa varaamani haukunestopannan. Ne olivat siellä tarjouksessa ja heti kättelyssä loppuivat, joten jouduin tekemään varauksen. Toivottavasti auttaa, eikä tarvitsisi enää haukkua kaikkia ohikulkijoita, ei sitä kukaan jaksa kuunnella:) Äsken laitoin sen Alman kaulaan kokeillakseni miten se toimii, mutta eipä tuo silloin mitään haukkunut, tosin ei ketään kyllä kulkenutkaan lähimailla:) Mutta katsotaan ja toivotaan:)

Ja asiasta kukkaruukkuun, meillä onkin sitten tiedossa "rankka" loppuviikko. Huomenna torstaina on ensin Turengissa tokoa ja sieltä mennään suoraan Hyvinkäälle fyssarille.
Perjantaina on agilityä ja samoin lauantaina.
Sunnuntaina mennään aamupäivällä Lempäälään aivan uudelle kurssille, jonne olen ilmoittautunut, hih:) Mutta siitä sitten enemmän, kun olemme ensin aloittaneet:)
Sen jälkeen olisi heti Hyvinkäällä taas agilityä. Tämä vuoro on se, joka jäi väliin Koiraurheilukeskuksen katon romahduksen vuoksi tässä taannoin. Mutta eipä taida Lempäälästä ihan tunnissa ehtiä Hyvinkäälle, ainakin kiirettä pitää. Harmi kun sattui samalle päivälle tuon uuden kurssin kanssa. Täytyy nyt katsoa sitten mitä tehdään. Ei millään viitsisi mitään jättää väliin, mutta yhtä lentoa on kyllä loppuviikon päivät:))

-----------------
Nyt meni puoli tuntia edellisen kirjoittamisesta ja voin todeta että kyllä toimii!!!! Nimittäin toi haukunestopanta. Alma oli äsken pihalla ja joku mies meni juosten ohi. Voi reppana pieni (nimittäin Alma), se pelästy ihan vietävästi ja hypähti puoli metriä sivuun, kun ei tiennyt mitä tapahtui, kun yritti haukkua:) Kiersi puoliympyrää vähän aikaa ja ihmetteli mistä sitä suihketta tulee ja mitä se on:) Sen jälkeen aidan taakse hankikannolle tuli pari tyttöä ja se yritti ensin niillekin haukkua, mutta sama juttu.

Haukkuminen kyllä loppui, mutta en tiedä oikeestaan onko toikaan hyvä juttu, kun se nimittäin nyt pelkää ihan hirveesti mitä tapahtui. Nyt se on sisällä tässä mun jaloissa ja vapisee ihan hirveesti ja katsoo mua suoraan silmiin.
Kaipa se siihen tottuu ja lopettaa haukkumisen, vai onko tämä sitten huono juttu koiran itsetunnolle. Tuleeko siitä pelkuri?? Suostuuko se meneen nyt ulos, kun tietää että laitetaan tollanen panta? No katotaan kohtapuoliin uudelleen.....

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Agitreenejä

Perjantaina oltiin eri ryhmän kanssa treenaamassa, koska meidän ryhmään ei ollut muita tulossa kuin vain me. Mutta eipä siinäkään ryhmässä sitten ollut paikalla kuin yksi ohjaaja kahden koiransa kanssa ja me. Olikin tosi rankat ja hyvät treenit, puoltoistatuntia saatiin harkata.

Treenattiin ensin valssausta siten, että oli kymmenkunta hyppyestettä ja jokaisen esteen takana piti tehdä valssi. Että oli ensin vaikeeta, aina olin myöhässä esteellä. Mutta sitten kun Timo kädestä pitäen näytti mihin kohtaan estettä juostaan ja tehdään se valssi, niin kyllä se meikäläisenkin päähän sitten meni ja rupesi valssit ja juoksut sujuun:)
Treenattiin myös takaaleikkausta .

Rakennettiin myös sama möllirata kuin viikolla oli kisoissa. Olikin tosi kiva juttu, tuli nimittäin testattua olisiko meistä kisoihin ollut:) No olisi!! Ainakin siis näin treeneistä päätellen. Rata sujui nimittäin tosi mallikkaasti - 0 virhettä, aikaa ei otettu, mutta ei siinä kauan nokka tuhissut, kun rata oli suoritettu:) Tosin se on aina ihan eri asia kisoissa.
Mutta nyt taas tuli sellainen fiilis, että toukokuussa osallistutaan sitten ränkkäreihin, kävi miten kävi:)

Lauantaina oltiin tavan mukaan Hyvinkäällä harkoissa. Jaakko halusi tulla mukaan "kameramieheksi".
Alla videosatoa harkoista:
(että on vaan kamalan näköstä toi oma juokseminen ja ohjaus!)





torstai 18. maaliskuuta 2010

Tokotreenit ja muuta

On se vaan niin ihmeellistä miten toi koiran innostus mihinkin asiaan vaihtelee kovasti päivittäin. Tänään oltiin tokoilemassa ja nyt taas kaikki meni tosi loistavasti ja Alma oli kuin enkeli. Edelliskerrallahan meillä meni tokot ihan persiilleen ja olin jo vähällä taas luovuttaa, mutta tänään oli ihan toista maata.

Aloitettiin paikkamakuulla, eikä se ole ennen meiltä näin hyvin sujunutkaan. Malttoi olla uskomattoman kauan paikallaan ja Anne oli aivan ihmeissään ja pyysi välillä meneen palkkaan. Luulen, että olisi ollut vieläkin kauemmin siinä, mutta kävin palkkaamassa siis välillä ja jätin uudelleen paikalleen. Toinen kerta onnistui samalla lailla hyvin. Anne kehuikin kovasti, miten yht´äkkiä noin hyvin malttoi olla paikallaan, kun vielä edelliskerralla tuskin oli kahta sekuntia:)

Otettiin vielä seuraamista, noutoa, kaukokäskyjä ja lopuksi leikiteltiin:)
Tänään jäi hyvä mieli treeneistä, vaikka täytyy kyllä tosiasiassa todeta, ettei tää kuitenkaan oikein meidän laji oo. Koskaan en aio kisata, joten ei se niin pilkuntarkkaa ole, jos kaikki ei ihan nappiin onnistuisikaan. Kunhan periaatteet tottelevaisuudessa onnistuu, niin olen siihen ihan tyytyväinen. Kyllä me ALO-luokan liikkeet jotenkuten osataan (vaikka ei paikkamakuu kestä 2 min., eikä seuraaminen ole ihan niin jämptiä ym.), mutta jos ei kerran kisata, niin tarviiko niitten niin jämptiä ollakaan silloin?? Ei minun mielestäni, sanon minä:)

------------------
Maanantaina 15.3. annoin matolääkkeen ja eilen tilasin ajan vihdosta viimein fyssarille. Olen sitä pitkään jo harkinnut, mutta viimein sain aikaseksi. Tuntuu, että Almalla on takapää jumissa, mutta se selviää sitten ens torstaina.

Olen myös paljon nyt lukenut ja miettinyt barffaukseen siirtymistä, mutta se ajatus on vielä mietintämyssyn alla. Paljon sitä on ainakin kehuttu, mutta täytyy tässä vielä miettiä. Toisaalta tuntuu, että siinä on aikamoinen homma, mene ja tiedä.
Tällä hetkellä on nimittäin niin vaikeeta mitä syöttäis (tai ainahan se on ollu), kun mikään ei tahdo kelvata. Se on NIIN ronkeli! Vaikka ei se silti laiha ole, päinvastoin, painoa oman vaa´an mukaan eilen 8,8 kg.
Eikä se kuitenkaan millään herkuilla vatsaansa täytä, jos niin joku ajattelee:) Se vaan on semmonen, että parina päivänä saattaa ruoka maistua ja sitten on pari kolmekin päivää, ettei syö mitään.

Sain Sannalta vinkin NEU-ruoasta ja kävinkin ostamassa sitä eilen Mustista ja Mirristä. Mutta eipä sekään ainakaan eilen eikä tänään sen parempaa ruokaa tuntunut olevan kuin mikään muukaan. 60 gr on tänään yhteensä syönyt sitä, kun laitoin hieman juustonpaloja sekä maksamakkaraa täkyksi:) Tosin tokossa meni kaksi nakkia, johan sekin tietty täyttää pienen vatsan:)
On tää niin vaikeeta joskus:(

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Hankikanto, JIPPII :O)

Ihanaa tuumaa Alma, kun on hankikanto ja pääsee juoksemaan taas kunnolla omalla pihalla. Muutama päivä sitten ei olis Alman tarvinnut kuin kävellä suoraan aidan yli ja mennä vaikka shoppailemaan Tarjoustaloon, mut ei tainnu neidillä olla shoppailun tarvetta, onneks:) Nyt onkin toisin, kun iskä kaivoi "tunnelin" aidan viereen eli lapioi lumet pois, jotta ei tule mitään hinkua aidan toiselle puolelle:) Nyt voi itsekin taas huokasta helpotuksesta ja antaa pimun olla rauhassa yksin ulkona ilman valvovaa silmäparia:)












Vähän on huonolaatusta videoo vanhalla kameralla.....

Vauhtitreenit

Nyt on ollut hiljaiseloa koko viikko. Ei oltu torstaina tokoilemassa eikä perjantaina agiharkoissa. eikä olla kyllä kotonakaan treenailtu sitten yhtään mitään:( Oli muka muita kiireitä ja liekö osittain myös kevätväsymys iskeny, kun tein tikusta asiaa, enkä muka ehtinyt harkkoihin:)

Eilen sitten kyllä raahauduttiin agiharkkoihin Hyvinkäälle ja onneksi mentiinkin. Oli niin mukavat ja tosi vauhdikkaat treenit. Tehtiin paria pientä radan pätkää, joka piti vauhdilla suorittaa. Ensin oli hyppy, muuri, hyppy, hyppy, mutkaputki ja takaisinpäin sama. Erja otti kellosta aikaa suorittamiseen:) Ekalla kerralla Alma meinasi hypyltä tulla mun luo, mutta hyvin korjasi kuitenkin hypylle ja jatkoi eteenpäin. Toisella kertaa Erja ottikin sitten ajan ja saatiin 12,5 sek, mahtavaa! Parempikin aika olisi vielä tullut, jos putkeen irtoaminen sujuisi ongelmitta. En tiedä mistä johtuu, mutta joudun muutamaan kertaan houkuttelemaan putkeen menoa. Täytyy ruveta enemmän treenaamaan tätä irtoamista.

Toisena pätkänä oli pieni rata, jossa haettiin vauhtia putkesta kepeille molempiin suuntiin. Onnistui sekin ihan nappiin molemmin puolin ja saatiinkin Erjalta kehuja, että meillä on kepit jo hyvällä mallilla. Yhden kerran meni Alma hieman sivummalle, mutta haki kuitenkin ihan itse takaisin oikeaan keppiväliin, hienoa!

Lopuksi otettiin vielä kontaktiharjoituksia puomilla ja A:lla.

Jäi kyllä oikein hyvä mieli treeneistä, vielä kun kaikki sujui tosi mallikkaasti. Tällä hetkellä tuntuu taas siltä, että olis voinu osallistua huomisiin ränkkäreihinkin, mutta enpä ole ilmoittautunut...

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kevättä ilmassa:)

Kerrassaan upeat ilmat ollut eilen ja tänään. Kevät tulee, ihanaa:) Loppuis vaan noi yöpakkasetkin, niin lähtis lumet sulaan ropinalla:)
Oltiin puoltoista tuntia ulkona ja nautittiin kevään tulosta:) Olis ollu niin mukava lähtee kiertään järvilenkkiä, mutta se on niin pitkä, että yksin ei viitti:) (vink vink)
Tähän lähimetsäänkään ei voi mennä, kun siellä on hiihtäjiä ja ne mulkoilee niin pahasti, vaikka kävelee ladun vierustaa. Siellä selvästi voi kyllä lenkkeilijätkin kävellä, mutta eihän ne sunnuntaihiihtäjät siitä tykkää:) Tosin Almakin vihaa niitä sauvojia ja haukkua räksyttää jokaiselle, että senkään puoleen sinne ei paljon viitsi mennä.

Muutama sunnuntaikuva:


Näkyykö sorsia..... ......no näkyyhän niitä:)


perjantai 5. maaliskuuta 2010

Nakin ja Tepon kanssa riehumassa

Mahtava ilma:) Tänään jääkin sattuneista syistä agilityt väliin, joten tällä viikolla huilataan siltä osin kokonaan.

Käytiin vähän riehumassa Nakin ja Tepon kanssa, mukana tietysti Jaakko.





Ota kiinni jos saat......

torstai 4. maaliskuuta 2010

Että ottaa pannuun!

Jos viime viikolla hieman hehkutin, että paikkamakuussa ollaan edistytty, niin tänään saa kyllä sanoa hyvästit kaikelle osaamiselle!!! Ihan perseestä meillä koko tokotreenit. Käytiin ennen treenejä pienellä lenkillä ja tottakai se lumi tarttui karvoihin ja koira oli märkä kun mikä, kun alettiin treenaan. Kaiken lisäksi aloitettiin paikkamakuulla ja senhän tiesi jo etukäteen miten siinä käy. Eihän hieno neiti voi pylly märkänä istua saatikka maahan mennä. Muutenkin koko treenit meni ihan päin p:tä. Remmiä vaan oli kiva purra ja murista ja yrittää varastella vaan nakkeja taskusta. Ihan pimee! Ei kertakaikkisesti mitään tehny mitä pyysin! Meinas kyllä palaa hihat kertakaikkisesti. Tiedän tiedän, ettei sais hermostua, mut ei voi mitään.....
Että semmoset treenit tällä kertaa, saas nähä mitä on odotettavissa ens viikolla? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tekis mieli lopettaa!

Huomenna olis agitreenit, mutta lauantain treenit jääkin väliin kisojen takia. Viime viikollakaan emme päässeet lauantain treenehin hallin kattoromahduksen takia. Perjantaina oltiinkin agitreeneissä ja taas oli pitkä ja haastava rata. Mutta ne meni kyllä yllättävän hyvin. Siis täytyy myöntää, että agility se on meidän juttu, ei toko:)

Alma sai Mandilta lainaksi uuden aktivointilelun Dog Tornadon. Se vasta on mukavaa puuhaa. Kiitos Mandille lainasta, palautellaan joskus:)