maanantaina 8. helmikuuta 2010

Viikko takana

Onneksi on pakkaset lauhtuneet, niin on ollut tosi mukavat lenkkeilyilmat. Paitsi, että tuo lumisade saisi jo hellittää. Tarpominen lumikasoissa kun ei ole niin kauhean mukavaa.
Viime viikko olikin aika rauhallinen viikko treeneistä, kun ei ollut kuin normaalit tokotreenit. Perjantaina ei ollut agiharkkoja ollenkaan, koska siellä oli agiränkkärit. En sitten viitsinyt meitä ilmoittaa edes mölleihin, kun aattelin että meikäläisen pinna ei kestä, jos Alma saa taas tavanomaisen hepulin ja lähtee omille retkilleen kesken radansuorituksen:) Vaikka toisaalta toiseksi olisimme tulleet jokatapauksessa (ihmetelkää vaan miksi):D Mutta katsotaan sitten tuonnempana. Olin kuitenkin töissä siellä. Lauantainakaan emme päässeet harkkoihin, kun oli muita suunnitelmia.

No ihan hyvä vaan, että olikin vähän rauhallisempaa, koska tällä viikolla onkin sitten edessä sitäkin enemmän treenejä. Normaalien toko + kaksien agiharkkojen lisäksi mennään vielä agilityn tukiopetukseen. Jankk järjestää tukiopetusta halukkaille niissä esteissä, joihin itse kukin katsoo tarvitsevansa. Me halutaan lisäopetusta ainakin keinuun ja kontakti-esteisiin. Mainio juttu, että viitsivät järjestää tällaisenkin kurssin. Katsotaan sitten mitä tuleman pitää ja onnistuuko meiltä keinu vihdoinkin, toivottavasti:)

sunnuntaina 31. tammikuuta 2010

Treeniä, treeniä

Taas on viikko takana treenailussa.
Torstaina oltiin tokoilemassa ja tehtiinkin kaikenlaisia erilaisempia juttuja kuin ennen. Lähinnä oli kehonkielen opettelemista eli miten koira osaa suhtautua käskyihin ilman sanoja. Sitten oli tietty näitä samoja liikkeestä seiso, liikkeestä maahan ym. Treenattiin myös muutamaa AVO-luokan liikettä. Laitettiin esim. kolmio muutaman metrin päähän itsestä ja sen taakse lelu tai nami ja koiran piti kiertää kolmio. Viimeiseksi otettiin vielä toko-hyppy.

Perjantaina sitten olikin vuorossa agiharkat Jankk:ssa. Paikalla meitä oli taas vain kaksi koirakkoa, joten treenaileen kyllä kerkes hyvin. Mutta mitä lie Alman päässä taas liikkui, kun ei ensin mennyt putkeen, ei puomia, ei A:ta. Putkeen mennessäkin vaan nousi kahdelle jalalle kurkkimaan putken päälle, että heittiköhän se sinne nakkia. Tai sitten meni metrin verran putken sisään ja palas kurkkiin sen suulle, että kukkuu:) Vilperillä oli selvästi metkut mielessä ja teki kiusaa, koska putkihan on aina ollut sen lempijuttu:) Puomia ei suostunut ensin menemään ollenkaan, mutta kun Tea nosti sen pari kertaa puoleen väliin ja siitä meni alas, niin kyllä sitten sujui, eikä ollut mitään ongelmaa. Samoin kävi ensin A:n kanssa, mutta hihnan kanssa kun kerran vietiin, niin johan sujui sekin. Liekö kammo näihin esteisiin tullut edelliskerralta, kun keinua opeteltiin. Keinu kun on niin kamala vehje:) Mutta onneksi sitten kuitenkin saatiin nämä onnistumaan, ettei jäänyt mitään pitkäaikaista kammoa näihin.
Ja kun alkuun päästiin niin kyllä sitten radan suorittaminenkin sujui ihan mallikkaasti. Se on vaan niin, että Alman pitäisi ensin vähän aikaa huseerata radalla ja saada purkaa enimmät energiat, niin sitten vasta rupeaa sujumaan itse radan suorittaminen:)

Lauantaina sitten oltiin taas Hyvinkään agitreeneissä. Jaakko ja Reiska olivat mukana katsomassa miten harkat oikein sujuu:) Onneksi ei häirinnyt mitenkään heidän läsnäolonsa, vaikka sitä hieman epäiltiin. Treenattiin välistävetoja sekä avokulmia. Ihan hyvin meni. Näissä treeneissä kun onkin juuri se hyvä puoli, että saa itsenäisesti treenata muutamaa estettä ennen omaa vuoroa kouluttajan kanssa. Tällöin on meilläkin Alma jo saanut purkaa suurimmat energiansa. Näissä treeneissä aika ei tule pitkäksi ja on kiva kun saa touhuta koko tunnin ajan.
Puomi ja A:kin sujuivat ilman mitään ongelmaa.

Illalla tuli vielä Mandi kyläilemään, mutta olivatpa koirat kovin rauhallisia. Ei ollut minkäännäköstä riehumista keskenään. Ulkona Alma seurasi Mandia nenä kiinni takapuolessa, mutta sisällä köllöttivät molemmat omissa oloissaan melkein koko ajan. Ihmeteltiin moista käytöstä kyllä, mutta taisi väsy painaa ainakin Almaa:) Treenit kun on aika väsyttäviä kuitenkin.

Alla Jaakon ottamaa videoo:

Ensin omaa harjoittelua

video

Välistävetoja ja avokulmia

video

video

sunnuntaina 24. tammikuuta 2010

Tokoa ja agilityä

Tuskainen viikko takana meikäläisellä. Moneen yöhön en nukkunut, kun jalassa oli niin armoton hermosärky 24 h/3, ettei voinut olla mitenkään päin. Siis kertakaikkisen kamalaa!! Kävin heti maanantai-aamuna lääkärissä ja se tilasi ajan OMT:lle. Omt totesi, että lannerangan nikamat ovat niin jumissa, että hermot ei pääse liikkumaan ja se kipu säteilee juuri jalkaan. Pari kertaa kävin hoidossa ja onneksi on melkein kokonaan parantunut. Onneksi täten päästiin loppuviikosta myös sitten tokoon ja agilityynkin, muuten ei olisi tullut mieleenkään. Lenkitkin jäivät meikäläiseltä väliin, mutta onneksi tuo ukko oli kotosalla koko viikon ja lenkitti Almaa:)

Torstaina meillä olikin tosi hauskat tokotreenit. Tehtiin rallitokoa. Sehän onkin tosi mukavaa ja erilaista hauskaa kuin "tavallinen" toko. Päätettiinkin, että tehdään tätä rallitokoa aina silloin tällöin harkoissa. Sitten treenattiin ruutua, nopeita menoja liikkeestä maahan ja liikkeestä seiso. Lopuksi oli vielä iloinen luoksetulo.

Perjantain agitreeneihinkin olen taas tosi tyytyväinen. Meitä olikin paikalla vain kaksi koirakkoa, joten kerittiin treenaamaan oikein kunnolla. Tehtiin aika pitkä rata, jonka Alma suoritti kyllä tosi mallikkaasti taas. Vauhtia riitti kuin pienessä kylässä, eikä lähtenyt kertaakaan haahuilemaan muualle, vaan suoritti radan loppuun:) Rata oli suurinpiirtein tällainen: hyppy (takaakierto), kepit, hyppy, hyppy, hyppy, muuri, putki, pussi, hyppy, rengas. Ja vielä tehtiin rata toisinpäin. Sitten treenattiin yksittäisesti keinua. Se on kyllä niin pelottava kapistus. Kun ei uskalla niin ei uskalla:) Tea ohjasi hihnalla ja minä houkuttelin, mutta ei, kauhea vapina vaan oli päällä. Tea nosti Alman keskelle keinua ja siitä sitten laitettiin tulemaan alas, no se onnistui vihdosta viimein, mutta kiipeämään ei suostunut.

Vielä otettiin lopuksi kepit. Ne kyllä sujuu tosi hienosti ja Tea kehuikin, että ihan kympin arvoinen suoritus Almalta. Kepit sujuu niin hyvin molemmilta puolin ja sisääntulo keppeihin osuu aina ihan nappiin. Jossain sentään siis jotain edistymistä:)

Lauantain agitreenit Hyvinkäällä jäivätkin sitten kovan pakkasen takia väliin. Meillä piti olla tällä kertaa harkat RimA:n hallissa Riihimäellä eikä se ole lämmitetty halli. Pakkasrajaksi oli laitettu -12, mutta enemmänhän sitä oli, joten harkkoja ei pidetty.

sunnuntaina 17. tammikuuta 2010

Myytävänä

Myytävänä halvalla upea pienen koiran takki, kuin uusi. Vuosi sitten syksyllä ostettu ja vain muutaman kerran pidetty. Jäänyt Almalle pieneksi. Selän pituus 35 cm.

"Timantein" koristeltu




Agility viikonloppu

Perjantaina alkoi sitten myös Jankk:n agility. Meitä oli paikalla vain 4 koirakkoa, joten treeniaikaa jäi rutkasti kaikille. Yksi meidän ryhmästä onkin siirtynyt toiseen ryhmään, joten jatkossakin meitä on vähemmän kuin syksyllä. Hyvä näin, että on pienempi ryhmä, niin jää enemmän harkka-aikaa jokaiselle.

Tehtiin rataa, joka meni suurinpiirtein näin: hyppy, A, hyppy, hyppy, putki, puomi, hyppy, hyppy, hyppy, kepit ja putki. Oli ihan mielenkiintoinen rata ja Almakin suoritti sen ihan mallikkaasti, kunhan ensin alkuhösöilyt sai suoritettua:) Se kun ei meinaa millään malttaa odottaa, että saa luvan lähteä, niin kova into on päällä. Mutta kun päästiin alkuun, niin vauhdikkaasti meni ja kaikki esteet suoritti oikein. Puomin ja A-esteenkin meni tosi reippaasti:) Oppis vaan ite ohjaileen oikein, on se niin vaikeeta.

Ehdittiin suorittaan rata kahteen kertaan ja vielä otettiin siten, että putkesta suoraan kepeille ja vielä lopuksi kepit yksittäisesti molemmilta puolin ohjattuna. Täytyy myöntää, että Alma on kyllä ihmeen hyvin oppinut menemään nuo kepit molemmin puolin, tosin käsiohjauksella vielä, mutta hyvin sujuu pujottelu.
Onnistuisipa möllikisoissakin menemään radan yhtä hyvin kuin harkoissa, niin voisi harkita taas osallistumista helmikuussa:)

Lauantaina oltiin sitten taas vuorostaan Hyvinkäällä agissa. Ensin mentiin pätkä suoraa hyppy, putki, rengas, jotta kaikilta saadaan enimmät höyryt ulos:) Sen jälkeen oli harjoituksena takaakiertoja. Meiltä sujui kyllä yllättävän hyvin nekin tai siis Almalta. Tämä ohjaaja kun on sen verran kömpelö ja tumpelo, niin meinasin törmätä yhteen Alman kanssa, kun se vauhdilla tuli minun takaa esteelle, kun en osannut ohjata oikein:) Hyvä etten päälle astunut:) Mutta siitä huolimatta Alma meni esteen ihan oikein ja mä vaan jäin kattoon, että missä se on, niin se oli jo mennyt seuraavien kahden hypyn yli:) Ei oo helppoo ei, siis mulla!

Ja taas sillä välin, kun toiset harjoitteli näitä takaakiertoja, sai itsenäisesti treenata muita esteitä. Mentiin Alman kanssa pätkää hyppy, pussi, pöytä. Pöytä on vielä meille aika uusi este ja ensin se jäi siihen eteen ihmettelemään. Mutta sitten kun tajusi, että siihen pitää hypätä päälle, niin sehän olikin sitten ihan jees. Hyvin hyppäs pussista pöydälle. Sitten treenattiin vielä keppejä itsenäisesti.

Lopuksi meillä oli vielä kontaktiharjoituksia puomilla ja A:lla. En tiedä mikä ihme nyt oli, mutta Alma ei ensin mennyt puomille ollenkaan, lähti vaan karkuun? Nostin sen sitten puomin päälle ja siitä meni alas, niin sitten uskalsi kiivetä koko puomin. Mistä näitä pelkotiloja välillä tulee, vai mitä nämä on? Mutta onneksi ei sitten kuitenkaan mitään suurempaa ollut, vaan kiipesi kyllä sen sitten moneen kertaan.

Saa nähdä päästäänkö vielä ensi viikolla treenaamaan vai alkaako jo juoksut. Vähän on sillä mallilla, että alkaisi. Harmittaa vaan, kun sitten tulee taas muutaman viikon tauko ja nyt ollaan juuri päästy niin hyvään vireeseen...

torstaina 14. tammikuuta 2010

Tokotorstai

Tänään alkoi sitten jälleen tokoilut monen viikon tauon jälkeen. Ryhmään olikin tullut lisää 3 uutta koirakkoa, joten meitä oli kaikkineen 7 koirakkoa. Kaikki ovat hieman eritasolla ja koulutus onkin tarkoitettu eritason koirakoille ja jokainen voi pyytää oppia haluamaansa asiaan.
Tänään kuitenkin tehtiin yhdessä asioita ja tämä ensimmäinen kerta olikin lähinnä tällaista aloittelua ja tutustumista.

Tehtiin yht´äkkisiä sivulletuloja sekä nopeita maahanmenoja. Tässä ei meillä ole mitään ongelmaa, Alma on salamannopea maahanmenossa:) Sitten piti paikallaan mennä maahan ja nousta ylös ja taas maahan jne. liikkumatta yhtään. Almalta sujui hyvin tämä ylösnouseminen, mutta maahan mennessä otti aina askeleen eteenpäin. Vielä oli viimeisenä iloinen luoksetulo sekä jokainen teki jokun tempun, minkä osasi, jotta koirilla olisi hauska lopetus. Alma tanssi ja kieri:) Anne sanoikin, että Alman pitäisi osallistua koiratanssiin:) Olen sitäkin kyllä harkinnut, mutta en vielä ole (onneksi) mihinkään ilmoittautunut:)

Muutenkin Alma oli tänään taas oikein reipas ja teki liikkeitä niinkuin pitikin. Täytyy välillä kehuakin (silloin kun on aihetta), kun niin monta kertaa olen morkannut kuinka riiviö se on:) Kyllä huomaa senkin, kun on kotona tokoiltu, että se tuottaa myös tulosta. Olen nimittäin tänä vuonna asettanut itselleni pakotteen, että vähintään kaksi kertaa päivässä tokoillaan jotain. Eihän se vie kuin 5 min. kerrallaan, joten suuresta asiasta ei ole kyse, kunhan vain viitsii:) Tähän mennessä on vielä toteutunut.

Tänään olin taas mielissäni, että kuitenkin jatkettiin tätä tokoa, vaikka meinasin jo vähäksi aikaa lopettaa.

maanantaina 11. tammikuuta 2010

Lenkkiä ja uusia leluja

Luonto on uskomattoman kaunis tällä hetkellä.



Jaakko ja Alma






Prismakeskuksen Faunattaressa on vaihtunut kauppias ja siellä tehdään kovasti uutta ilmettä sekä tavaravalikoima lisääntyy hurjasti. Niinpä en malttanut pitää kukkaronnyöriä taas kiinni ja ostin muutaman uuden lelun.

Narupallo
video

Aktivointilelu, pullo jonka sisään laitetaan namia ja narusta vetämällä tippuu palkaksi namia:)

Miten tää toimii, miksei ne namit tuu? :)

video