maanantai 9. elokuuta 2010

Rally-tokokoe

Mari piti meille eilen rallytokossa epävirallisen kokeen. Sai valita suorittaako radan "möllinä", jolloin saa palkata radalla vai suorittaako alo-luokassa, jolloin ei saa käyttää nameja. Mä valkkasin möllin, koska kuvittelin, ettei meillä onnistu mikään, jos en palkkaa välissä.
Mölliluokkaan meitä osallistuikin sitten 4 koirakkoa ja alo-luokkaan 6.

Jeeeee sijoituttiin ykkösiksi tässä luokassa:) Hienoa, upeeta Alma!

Kokeessa maksimipistemäärä on 100. Tästä vähennetään virhepisteet ja mitä vähemmän virhepisteitä saa sen parempi sijoitus on sekä myös aika ratkaisee. Meidän kokonaistulos oli 96 pistettä eli siis 4 virhepistettä. Yksi virhepiste saatiin kontrollin puutteesta eli Alma hyppäsi mua vasten. Kolme virhepistettä saatiin siitä, kun uusittiin yksi tehtävä. Eli koko radan suorittamisessa saa uusia kaksi kertaa tehtävän ja yhdestä uusimisesta annetaan 3 virhepistettä. Aika meillä oli 2.48.94 eli koko kymmenen koirakon toiseksi paras aika sekä myös toiseksi parhaat pisteet koko joukosta:) Mutta mehän oltiin siis möllejä ja käytettiin nameja:)

Lopuksi kokeilin suorittaa rataa vielä itsekseen ilman nameja, niin hyvin olisi onnistunut niinkin:)
Meillä on vielä kuitenkin yksi kerta rallytokoa kahden viikon päästä, jolloin ilmeisesti myös pidetään epäviralliset kokeet. Täytyy silloin koittaa ilman nameja:)

Video löytyy täältä:

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onnea Alma ja Aila! Todella hienoo...

Sanna kirjoitti...

Hienoa! Onnea!