Eilen oltiin ränkkäreissä, eikä se niin hyvin mennytkään kuin alkuun kuvittelin, höh:) Ensin tein itse aivan tyhmän virheen ja rupesin kaivamaan taskustani nakkia puomin alastulolle, enkä sitten kuitenkaan sitä antanut, miks?!? Puomin jälkeen oli putki, mutta eihän Alma sinne heti tietenkään mennyt, koska haistoi nakin kädessäni, palasi hakemaan sen ja sitten vasta meni putkeen. Minä tyhmä! Tästä siis 5 virhettä. Toinen virhe oli se, kun Alma lähti putken jälkeen puomille kurkkiin, vaikka olisi pitänyt hypätä este. Nousi etutassuilla puomin päälle ja katseli ympärilleen, ei kuitenkaan kiivennyt. Tästä tuli hylly (tai ränkkäreissähän ei hyllyä tule vaan 10 virhepistettä).
Meillä siis 15 virhepistettä ja minimöllien 3. sija (eli viimeinen) :)
Mutta no problem tästä on taas hyvä jatkaa:)
Videookin olis, mutta en jostain syystä saa sitä ladattua blogiin. Laitan myöhemmin jos onnistuu.
Tänään oltiin sitten agin lisäopetuksessa heti aamusta. Onneksi olikin heti aamutuimaan treenit, niin ei ollut vielä aivan läkähdyttävän kuuma. Treenattiin eilisen rankingkisan 2. ja 3. luokan rataa, jossa ensin harjoiteltiin erilaisia kuvioita yksittäin. Lopuksi suoritettiin koko rata ja sai valita, minkä harjoitetun ohjauskuvion otti. Rata tuntui musta kyllä tosi haastavalta, mutta ylläri pylläri suoritettiin 0 rata!!! Ja aikakin olisi varmaan riittänyt, jos se olisi otettu. Olin aivan yllättynyt kuinka näin hyvin meni, taas jos vertaa eiliseen helpon radan suoritukseen. Siis mehän kuulutaan minimölleihin, jossa rata on vielä suhteellisen helppo, eikä suinkaan vielä kilpailevaan luokkaan, jossa radat ovat jo tosi haasteellisia. Mutta eilen oli eilen ja tänään on tänään, näinhän se menee:)
Tämän päivän suorituksesta olisin kaivannut videota, niin hienosti se meni:)
Niin ja vielä aivan uskomatonta tapahtui myös: sillä välin, kun Milja neuvoi mua yhdessä kuviossa, niin Almapa aivan itsenäisesti meni keinulle ja meni sen kuin vanha tekijä:):) Oltiin Miljan kanssa aivan huuli pyöreänä ja Milja huusi toisille, että Alma opetteli keinun ihan yksikseen:) Keinu onnistui hyvin yksin myös radan suorituksessa, ei mitään ongelmaa ja osaa hyvin himmata oikeassa paikassa, ettei keinu rämähdä alas. Tähän astihan siitä on vielä tarvinnut pitää kiinni. Mutta nyt on tämäkin este voitettu ja ollaan taas lähempänä kilpailevaa luokkaa. Siis ainakin tällä hetkellä, koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu.
Tänään olin kyllä taas tosi ylpeä Alman suorituksesta ja hyvällä mielin tästäkin treenistä:)
Huomenna olis sitten vuorossa Rally-tokokoe. Meillä on viimeinen kerta tätä kurssia ja Mari pitää meille "kokeen", miten on oppi mennyt perille:)
Saa nähdä miten käy, siitä sitten enemmän....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti