sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Agilityä ja käppänöitä

Viime viikolla jäikin varsinaiset agilityharkat kokonaan väliin mun kipeytyneen polven takia (nivelkierukka repeytynyt). Täytyy ottaa vähän harkiten nyt näitä treenejä, siis ihan mitä toi polvi sanoo ja sen mukaan mennä. Juokseen en kyllä pysty, mutta jos ottais treeneissä vain yksittäisiä esteitä.

Edellisellä viikolla oltiin Janakkalassa ja Lempäälässä.
Putkeen irtoomiset on meillä tällä hetkellä ongelma:( Mistä lie johtuu, mutta houkutella saa monen monta kertaa, että suostuu sinne menemään. Ainahan se on ollut lemppari, mutta miks nyt yht´äkkiä tekee kiusaa. Kurkkii vaan sisään ja palaa takaisin, höh:(

Lempäälässä olikin mukana "iso kööri" katsomassa. Eli Jaakko, Päivi sekä Lilli (sihuahua) sekä Päivin tyttärenpoika Santeri. Poikettiin ensin Ideaparkissa hieman shoppailemassa ja sen jälkeen mentiin SportdogParkiin treeneihin.
Alma oli taas ihan muissa maailmoissa, eikä ois vähempää kiinnostanu koko agility. Ei ollut intoo eikä haluja mihinkään, vaan juoksi välillä kesken kaiken piiloon näiden muiden luo:) Ja putkeen ei taaskaan sitten millään, mutta toisaalta ei kyllä mihinkään muuhunkaan, niin mitäs sitä sitten putkeenkaan:) Ne oli sitten sellaiset treenit, et olis ollu parempi olla kotona:(

Perjantaina olikin sitten oikein käppänätreffit:) Oltiin varattu Hyvinkäältä tunnin vuoro Sannan (Milo ja Kamu) sekä Tanjan (Demi ja Enna) kanssa. Lähdin mukaan, vaikka tiesin, että en voi täysipainoisesti treenata. Treenattiin Alman kanssa yksittäisesti keppejä, keinua sekä putken pimeeseen päähän menoa.
Oli oikein mukavaa nähdä käppänäkavereita ja meillä oli tosi mukavat treenit:)

Kameroitakin oli mukana, mutta jostain syystä jäi kuitenkin kuvaamiset vähiin. Otettiin kuitenkin lopuksi pari yhteiskuvaa.

Vasemmalta Alma, Kamu, Milo, Enna ja Demi



Treenien jälkeen päästettiin "blondit" vielä vapaaksi pihalla juoksentelemaan. Ja vauhtia piisas:)

4 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Kivaa oli! Ja tyttötappelultakin vältyttiin ONNEKSI,vaikka Alma sen Demin luokse karkaskin...Pitää ottaa uudestaan kuhan sinullakin on plovi kunnossa. :)

Aila kirjoitti...

Juu otetaan ihmeessä uusiksi :)

Marjaana kirjoitti...

jaahans, tää on käyny sama homma ku muissaki blogeissa - emäntä liitty naamakirjaan ja blogin päivitys on loppunu :(

Aila kirjoitti...

Näinhän siinä vähän tuppaa käymään :(