lauantai 5. joulukuuta 2009

Perjantain agitreenit

Torstaina jätettiinkin tokotreenit väliin, kun oli hieman outo olo itsellä. Luulinkin, että vatsatauti iskee, mutta onneksi ei sentään:)

Perjantaina sitten oltiin Jankk:n agitreeneissä ja nyt olikin hyvin treeniaikaa kaikille, kun meitä oli paikalla vain 4 koirakkoa. Tehtiin taas aikas pitkä rata. En jaksa piirtää, mutta rata meni seuraavasti: hyppy, pussi, hyppy, hyppy, hyppy, puomi, putki, kepit, hyppy, hyppy, hyppy, putki ja putki. Ensimmäisen kierroksen jälkeen treenattiin rata vielä toisinpäin. Harjoiteltiin myös takaaleikkauksia sekä eteenlähetyksiä. Osa esteistä laitettiin 40 cm, eikä tuottanut mitään vaikeuksia. Viime kerralla Tea mittasi Alman ja korkeudeksi saatiin 36-37 cm, joten medi-luokkaan kuuluisi kisoissa.
Treenit sujui mielestäni aika hyvin, mitä nyt välillä taas piti Alman kiivetä puomia edestakaisin:) Sinne se livahti heti, kun pysähdyttiin kuuntelemaan Tean neuvoja;)

Kyllä sen huomaa, että mitä enemmän harjoituksia on takana, niin aina paremmin rupeaa sujumaan. Vielä kun saisi tuon ainaisen hösöttämisen ja vähän liiankin innostumisen hieman rauhottumaan, niin menokin olisi sujuvampaa:)
Mutta harjoitus tekee mestarin, ainakin toivon niin:)

Ei kommentteja: