torstai 14. tammikuuta 2010

Tokotorstai

Tänään alkoi sitten jälleen tokoilut monen viikon tauon jälkeen. Ryhmään olikin tullut lisää 3 uutta koirakkoa, joten meitä oli kaikkineen 7 koirakkoa. Kaikki ovat hieman eritasolla ja koulutus onkin tarkoitettu eritason koirakoille ja jokainen voi pyytää oppia haluamaansa asiaan.
Tänään kuitenkin tehtiin yhdessä asioita ja tämä ensimmäinen kerta olikin lähinnä tällaista aloittelua ja tutustumista.

Tehtiin yht´äkkisiä sivulletuloja sekä nopeita maahanmenoja. Tässä ei meillä ole mitään ongelmaa, Alma on salamannopea maahanmenossa:) Sitten piti paikallaan mennä maahan ja nousta ylös ja taas maahan jne. liikkumatta yhtään. Almalta sujui hyvin tämä ylösnouseminen, mutta maahan mennessä otti aina askeleen eteenpäin. Vielä oli viimeisenä iloinen luoksetulo sekä jokainen teki jokun tempun, minkä osasi, jotta koirilla olisi hauska lopetus. Alma tanssi ja kieri:) Anne sanoikin, että Alman pitäisi osallistua koiratanssiin:) Olen sitäkin kyllä harkinnut, mutta en vielä ole (onneksi) mihinkään ilmoittautunut:)

Muutenkin Alma oli tänään taas oikein reipas ja teki liikkeitä niinkuin pitikin. Täytyy välillä kehuakin (silloin kun on aihetta), kun niin monta kertaa olen morkannut kuinka riiviö se on:) Kyllä huomaa senkin, kun on kotona tokoiltu, että se tuottaa myös tulosta. Olen nimittäin tänä vuonna asettanut itselleni pakotteen, että vähintään kaksi kertaa päivässä tokoillaan jotain. Eihän se vie kuin 5 min. kerrallaan, joten suuresta asiasta ei ole kyse, kunhan vain viitsii:) Tähän mennessä on vielä toteutunut.

Tänään olin taas mielissäni, että kuitenkin jatkettiin tätä tokoa, vaikka meinasin jo vähäksi aikaa lopettaa.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tanssi harjoitus teiltä vielä puuttuukin, sit jo rupee oleen harrastusta niin Almalla kuin sullakin... ;D Iloisia kuulumisia on niin mukava lukea. Joten tsemppiä vaan eteenkin päin...

Aila kirjoitti...

Juu kyllä mä vielä tohon tanssiinkin meen, se olis mukava harrastus:) Allakka rupee kyl oleen aika täys....