torstai 18. maaliskuuta 2010

Tokotreenit ja muuta

On se vaan niin ihmeellistä miten toi koiran innostus mihinkin asiaan vaihtelee kovasti päivittäin. Tänään oltiin tokoilemassa ja nyt taas kaikki meni tosi loistavasti ja Alma oli kuin enkeli. Edelliskerrallahan meillä meni tokot ihan persiilleen ja olin jo vähällä taas luovuttaa, mutta tänään oli ihan toista maata.

Aloitettiin paikkamakuulla, eikä se ole ennen meiltä näin hyvin sujunutkaan. Malttoi olla uskomattoman kauan paikallaan ja Anne oli aivan ihmeissään ja pyysi välillä meneen palkkaan. Luulen, että olisi ollut vieläkin kauemmin siinä, mutta kävin palkkaamassa siis välillä ja jätin uudelleen paikalleen. Toinen kerta onnistui samalla lailla hyvin. Anne kehuikin kovasti, miten yht´äkkiä noin hyvin malttoi olla paikallaan, kun vielä edelliskerralla tuskin oli kahta sekuntia:)

Otettiin vielä seuraamista, noutoa, kaukokäskyjä ja lopuksi leikiteltiin:)
Tänään jäi hyvä mieli treeneistä, vaikka täytyy kyllä tosiasiassa todeta, ettei tää kuitenkaan oikein meidän laji oo. Koskaan en aio kisata, joten ei se niin pilkuntarkkaa ole, jos kaikki ei ihan nappiin onnistuisikaan. Kunhan periaatteet tottelevaisuudessa onnistuu, niin olen siihen ihan tyytyväinen. Kyllä me ALO-luokan liikkeet jotenkuten osataan (vaikka ei paikkamakuu kestä 2 min., eikä seuraaminen ole ihan niin jämptiä ym.), mutta jos ei kerran kisata, niin tarviiko niitten niin jämptiä ollakaan silloin?? Ei minun mielestäni, sanon minä:)

------------------
Maanantaina 15.3. annoin matolääkkeen ja eilen tilasin ajan vihdosta viimein fyssarille. Olen sitä pitkään jo harkinnut, mutta viimein sain aikaseksi. Tuntuu, että Almalla on takapää jumissa, mutta se selviää sitten ens torstaina.

Olen myös paljon nyt lukenut ja miettinyt barffaukseen siirtymistä, mutta se ajatus on vielä mietintämyssyn alla. Paljon sitä on ainakin kehuttu, mutta täytyy tässä vielä miettiä. Toisaalta tuntuu, että siinä on aikamoinen homma, mene ja tiedä.
Tällä hetkellä on nimittäin niin vaikeeta mitä syöttäis (tai ainahan se on ollu), kun mikään ei tahdo kelvata. Se on NIIN ronkeli! Vaikka ei se silti laiha ole, päinvastoin, painoa oman vaa´an mukaan eilen 8,8 kg.
Eikä se kuitenkaan millään herkuilla vatsaansa täytä, jos niin joku ajattelee:) Se vaan on semmonen, että parina päivänä saattaa ruoka maistua ja sitten on pari kolmekin päivää, ettei syö mitään.

Sain Sannalta vinkin NEU-ruoasta ja kävinkin ostamassa sitä eilen Mustista ja Mirristä. Mutta eipä sekään ainakaan eilen eikä tänään sen parempaa ruokaa tuntunut olevan kuin mikään muukaan. 60 gr on tänään yhteensä syönyt sitä, kun laitoin hieman juustonpaloja sekä maksamakkaraa täkyksi:) Tosin tokossa meni kaksi nakkia, johan sekin tietty täyttää pienen vatsan:)
On tää niin vaikeeta joskus:(

3 kommenttia:

Raija ja pojat kirjoitti...

Hienostihan ne tokoilut menee, pitää muistaa että rotuna on käppänä :-)))
Palataan tohon ruoka juttuun, laitoin sulle eilen illalla sähkäriä.

Noora ja Nala kirjoitti...

Ootkin varmaan meidän blogista lukenut, että mekin ollaan barffailtu jo jonkin aikaa. Omasta puolestani voin kyllä suositella lämpimästi :) Ja oon kuullut, että moni nirsokin koira on lopettanut nirsoilun barffaamisen myötä, tosin toki uuteen ruokavalioon totuttelu voi viedä aikaa, jos ei ennen ole mitään raakaa tottunut syömään. Mutta aluksihan raa'an ruoan voi ottaa vaikka nappuloiden kanssa samaan aikaan, esimerkiksi laittaa raakaa jauhelihaa nappuloiden sekaan. Ja luitakin voi ihan huoletta opetella syömään nappuloiden kanssa samaan aikaan, esim. broilerin siivet on pikkukoirallekin helppoa syötävää. Tsemppiä :-)

Aila kirjoitti...

Juu olen lukenut ja Veerakin mua siihen tsemppas, kun kertoi Nalasta:) Olen antanut sillon tällön raakaa jauhelihaa ja olen huomannut, että se kyllä maistuu, joten sen puoleen voisi olla hyvä vaihtoehto. Täytyy koittaa vielä noita broilerin siipiä....