maanantai 8. kesäkuuta 2009

Rokotuksia ja metsälenkkiä

Eilen ei sitten ollutkaan mitään pentutapaamista, vaikka alunperin niin suunniteltiin:( Kolme veljestähän sieltä piti tulla, mutta heistäkin sitten yksi sairastui (tai siis yhden isäntä) ja perui tulonsa. Päätettin sitten siirtää koko tapaamista heinä-elokuulle. Ajattelin, että rupean kyselemään vapaita viikonloppuja heiltä, josko sieltä yksi yhteinen päiväkin sitten sopisi kaikille ja saataisiin aikaan nuo treffit. Olisihan se niin mukavaa, kun kaikki 6 sisarta olisi yhdessä:) Mutta toivotaan.......

Tänään käytiin aamupäivällä eläinlääkärillä 1-vuotis rokotuksilla. Anssi antoi sekä 4-rokotuksen että Rabiesrokotuksen. Seuraavan kerran rokotukset on sitten vasta kahden vuoden päästä. Varmistin samalla Anssilta onko mitään estettä Almalla ruveta harrastamaan agilityä, kun on tämä nikamamuutos selässä (unohdin tämän aiemmin kysyä). Lääkäri totesi, että ei minkäänlaista estettä ole, vaiva ei ole sellainen, että sitä mitenkään tarvitsee ruveta varomaan. Ihmisiltäkin kuulemma löytyy kaikennäkösiä vikoja, jos tutkimaan ruvetaan, oli Anssin mielipide. Mutta onneksi siis vika on sellainen, ettei siitä niin tarvitse välittää ellei se rupea mitenkään vaivaan.
Niin ja Alma painoi 7,8 kg.

Juuso-poika sitten polkaisi taas meille lomanviettoon – on kuulemma ainakin yhden yön:) Alma oli NIIN innoissaan, kun kuuli Juuson äänen oven takaa. Kiljui ihan vietävästi, eikä tiennyt mihin suuntaan olisi mennyt, kun Juuso ei heti tullut sisälle:) Vähän ajan päästä soitteli myös Jouni ja haettiin sekin meille. Lähdettiin sitten kaikki metsälenkille, kun ilmakin jälleen kerran suosi. Kierrettin pitkin Ahveniston harjua (ei olla pitkään aikaan siellä käytykään) ja tultiin takaisin päin Kahtoilammen reunaa. Toista tuntia siinä äkkiä vierähti.... (ja minä olin tietty aivan puhki, muut eivät olleet moksiskaan:) Nimittäin ne mäet on kyllä niin raskaita meikäläiselle.......

Alla kamerakännykällä otettua kuvaa............







1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hyvä kun ei ole esteitä agilityä harrastaa. Harmi että pentutreffit meni mönkään. Mandi taitaa rakastaa agilityä, menee kuin vanha tekijä, vikisee kun ei heti pääse meneen rataa ympäri...