lauantai 18. heinäkuuta 2009

Uimassa ja Tikua moikkaamassa

Tänään käytiin ensimmäisen kerran uimassa. Joona ja Juuso olivat myös mukana. En yhtään osannut arvata kuinka käy - meneekö uhkarohkeesti uimaan vai pelkääkö. Epäilin kyllä tuota jälkimmäistä ja niinhän siinä myös kävi. Hirvittävä paikka ja outo ilmiö tuo järvi! Pelotti ihan vietävästi, mutta uskalsi kuitenkin ensin mennä kastelemaan varpaansa ja ihmettelemään, mutta ei sen pidemmälle. "Hieman väkisin" yritettiin saada kauemmaksi menemään ja onnistuikin niin, että vihdosta viimein ui muutaman koiranvedon. Mutta kauheeta oli Alman mielestä. Pystyyn äkkiä vedestä ja Joonan housunpunttiin kiinni, kun ei tiedä mitä tapahtuu:) Sitten takaisin rannalle kovaa vauhtia ja hirvittävä vapina oli päällä. Ostin tänään uuden vesilelun ja sitä pojat yrittivät heitellä hieman kauemmaksi, jotta Alma olisi kiinnostunut siitä ja hakenut sen, mutta ei todellakaan kiinnostanut. No nyt on ensimmäinen kerta kokeiltu ja luulenpa, että kun muutaman kerran käydään ja huomaa, ettei siinä mitään pelottavaa ole, niin uskaltautuu jo kunnolla uimaankin. Ainakin toivon niin:)


Rannalla oli muuten ihan festaritunnelma. Vastapäisellä puolella rantaa Linnanpuistossa kun nimttäin oli Wanajafestarit ja musiikki kuului aivan selvästi, niin tuntui kuin olisi itse ollut mukana festareilla:) Hyvää musaa kuului tulevan....








Hui kun pelottaa......






Festariteltta vastakkaisella rannalla



Uinnin jälkeen vietiin Juuso Keltomäkeen ja samalla Alma pääsi myös Tikua moikkaamaan ja hirvittävä painiminen ja kilpajuoksu alkoi samantien. Hyvin muistivat toisensa, kun juuri torstaina siellä käytiin. Vauhti ei kyllä ollut ihan niin hurjaa kuin viimeksi, ilmeisesti kuumuus verotti, koska oli todellakin lämmin ilma, mutta kyllä silti lujaa painettiin:) Puolisen tuntia siinä oltiin ja sitten lähdettiin kotiin ja nyt on Alma ihan rättiväsynyt taas:)
Halia


Ihanat kaverukset


Pusuja








1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Siitä se ajatus sit lähti...
Hiljaa hyvä tulee...