keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Metsälenkillä ja mummulla

Tänään lähdettiin aamulla metsälenkille Aulangon Heikkilän taakse. Sanna, Milo ja Kamu meitä jo siellä odottivat. En ole ennen sielläpäin metsää kävellytkään, joten eksynyt olisin, jos yksin olisin siellä ollut. Jälleennäkemisen riemu oli kova, kun haukut toisensa näkivät. Kamukin tuli hyvin juttuun Alman kanssa, taisipa jopa hieman ihastua:) Toivottavasti ei tule veljeksille riitaa, kun samasta morsmaikusta ovat niin kiinnostuneita ;) Välillä juoksivat ja painivat tosi lujaa ja  ajattelin, ettei se Alma onneksi ookaan niin lällyksi tullut, koska taas niin innokkaasti leikki Milon ja Kamun kanssa:)
Sanna päästi koiransa vapaana juoksemaan ja kun Alma ei ole koskaan mulla vielä irti ollut, olin hieman epäröivä uskallanko päästää vapaaksi. Siinä pähkäillessäni Sanna topakkana irrotti Almalta remmin ja sanoi, että siitä vaan :) No turhaanhan minä pelkäsin, eihän tuo nyt mihinkään lähde kun on muita koiria ja niin kovasti vielä minun perääni, Sanna oli ihan oikeassa:) Vähän väliä se katseli taakseen, että tulenko perässä:) No tämä oli hyvä juttu ja nyt uskallan toistekin päästää metsässä vapaaksi:-D
Puoltoista tuntia siinä vierähti metsiä samoillessa ja palatessa poikettiin vielä mummulle kahville. Siellä olikin ruoka valmiina ja Almakin söi mummun kissan Mikin ruuat, joten masut täynnä palattiin iltapäivällä kotiin. Koska Mikki ja Alma eivät ole tutustuneet toisiinsa, mummu laittoi Mikin häkkiin vierailumme ajaksi. Almaa kyllä kiinnosti ihan hirvittävästi, mikä siellä häkissä on ja kävi vähän väliä uikuttamassa häkin vieressä ja olisi halunnut lähemmin tehdä tuttavuutta. Tiedä sitten miten olisivat suhtautuneet toisiinsa? Mikki on kohta vuoden vanha sisäkissä, eikä sekään ole tutustunut mihinkään muihin elukoihin.
Jaakkokin tuli koulusta mummulle käymään, joten nähtiin sekin samalla reissulla.
Tässä kuvasatoa metsästä (hieman ovat huonolaatuisia)





Milo tallusteli suoraan vesilammikosta, mutta meidän hienohelma kiersi ne;)
Juomatauko:)

Tuutteks te?


Kamu "mörssäri"

Mikä ihme siellä luuraa?

Jaakko ja Alma

Ei kommentteja: