keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Piipin metsästystä:)

Maanantaina piti ottaa Almalta pissanäyte ja viedä se eläinlääkärille, jotta nähdään onko tulehdus mennyt ohi. Oli se aikamoista rumpaa:) Alma remmiin ja mulla foliovuoka kädessä ja mentiin pitkin takapihaa ympäriinsä. No sehän ei tietty pissannut, kun ihmetteli vaan, että mitähän varten remmi on kaulassa ja hihnan perässä täytyy mennä, vaikka ollaan omalla pihalla? No sitten kun vihdosta viimein kyykisty, niin laitoin äkkiä foliovuoan takapuolen alle, niin sehän käänty kattoon, että mitä sä oikein teet ja pissaaminen loppui siihen. Kaks tippaa sain astiaan, no eihän sillä mitään mitata:) Mentiin vielä uudestaan perätoukuria, mutta eihän se mitään kyykistynyt enää! No ei muuta kuin piti jättää asia seuraavaan aamuun.

Eilen aamulla sitten sama rumpa jatkui. Vihdosta viimein kun sitten kyykistyi, sain n. teelusikallisen kippoon. Ajattelin, että saa riittää ja lähdettiin viemään sitä lääkärille. Olivat sitä mieltä, että just ja just voi riittää kontrollin ottamiseen. Lähdettiin tuloksen odottelun ajaksi lenkille ja saatiin kuitenkin vielä mukaan pahvinen kaukalo, josko vielä pihalla pissaisi. Ja pissasihan se ja se kaukalo on oiva väline siihen näytteen ottamiseen:) Saatiin näin sitten lisää "aineistoa".

Lenkin jälkeen mentiin kyselemään tuloksia ja selvisikin, että bakteereja yhä löytyy virtsasta. Ja koska Alma on nyt ollut tosi pirteä ja terveen oloinen, niin mitään kuuria ei nyt saatu, vaan parin viikon päästä viedään näyte uudestaan ja katsotaan mikä on tilanne silloin.

Mutta mitä ihmettä tänään sitten on tapahtunut??
Juuri kun on edellisistä vaivoista päästy, niin eikös jo uutta pukkaa! Jotain ihmeellistä on tapahtunut vasempaan etutassuun. Ei astu ollenkaan sen päälle, vaan pitää sitä ilmassa. Aamupäivällä tultiin lenkiltä, eikä mitään vaivaa ollut silloin. Oltiin oltu lenkin jälkeen kotona n. 10 min. kun yht´äkkiä huomasin, että mitä se linkkaa jalkaansa ja pitelee sitä ylhäällä. Olen yrittänyt katsoa sitä, mutta heti kun koskee, niin se vinkasee. Mitään ylimääräistä siellä ei näy, mutta kipee tuntuu olevan, koska ei anna siihen oikein koskea, eikä kävele sillä. Ajattelin, että olisiko tassu osunut johonkin ja sattunut, en tiedä. Mitään vinkaisua tai muuta sellaista en ole kuullut. Nyt siis sen vähän mitä tässä iltapäivän aikana on liikkunut (suurimmaksi osaksi makaa vaan sängyssään) kulkee kolmella tassulla. Ei ole käynyt edes pissalla sitten aamupäivän jälkeen, saatikka että olisi käynyt jotain edes syömässä tai juomassa (klo on nyt 17.00). Ajattelin katsella huomiseen täytyykö tässä TAAS mennä lääkäriin?

Mikä meitä riivaa?


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ettei olis tippunut sohvalta tai telineiltä ulkona?? Toivottavasti on vain venähdys joka paranee itsestään kai?! Tsemppiä MURISEVALLE Almalle ;)

Aila kirjoitti...

Ei oo tippunu mistään, koska tultiin lenkiltä suoraan kotiin, eikä käynyt vielä sohvallakaan, kun jo ontui. Telineet on jo kerätty pois liukkauden takia:)