lauantai 3. lokakuuta 2009

Agitreenit

Tänään oli sitten viimeinen kerta alkeiskurssia Lammin Koirakerhossa. Meitä ohjasikin nyt Tommi ja aikaisempi kouluttaja Sirpa treenasi myös sitten omalla koirallaan, koska meitä oli vain kaksi koiraa Rasmus ja Alma.
Treenattiin pääsääntöisesti hyppyjä ja putkea siten, että se vahvistuisi ja menisi joka kerran mallikkaasti. Almalla riitti kyllä virtaa kuin pienessä kylässä. En tiedä mikä mahtoi taas olla, kun ei millään olis jaksanu keskittyä. Välillä piti putkeen lähtee omia aikojaan ja välillä piti käydä moikkaamassa muita koiria. Mutta sitten, kun jaksoi keskittyä kunnolla, niin ihan hyvin sujui:)
Muita telineitä ei sitten käytykään läpi.
Tämä oli siis viimeinen kerta täällä ja ens viikolla jatketaan Janakkalassa:))

Alma on muutenkin muuttunut aivan suunnattomasti lääkärissäkäynnin jälkeen. Nyt se on taas villi ja hepuli koira ja virtaa riittää:) Välillä saa taas niitä vauhdikkaita hepulikohtauksia, joita joskus ennenkin on ollut:) Tällaistahan ei koko kesänä ole ollut. Olen tullut siihen tulokseen, että sillä on ollut kyllä varmaan tosi kova hammassärky tässä kesän aikana, koska oli niin apaattinen ja nukkui paljon. Onneksi tajusin viedä lääkäriin vihdosta viimein, mutta kyllä on huono omatunto, etten tätä aikaisemmin tajunnut. Mutta kun välillä tuntui, että on kipeä ja välillä taas ei, mistä näitä aina voi tietää?
Mutta nyt on onneksi kaikki taas hyvin toistaiseksi:)

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Onneks kaikki on hyvin. Eihän sitä tiedä mikä niitä vaivaa kun eivät puhu.