torstai 15. lokakuuta 2009

Tokotreenit

Tänään aloitettiin sitten uusi tokokurssi sisätiloissa. Meitä oli paikalla 5 koirakkoa. Kaikki olivat hieman eritasoisia ja tällä kurssilla onkin tarkoitus, että treenataan jokaisen koiran tason mukaisesti. Eli jokainen saa henkilökohtaista opetusta oman toivomuksen mukaan niihin asioihin, joihin haluaa. Meillä oli kouluttajana tuttu ihminen Anne Vaskio, jolla ollaan käyty myös koirahieronnassa sekä ollaan oltu myös viime syksynä yhdellä Annen vetämällä kurssilla. Silloin Alma saikin Annelta nimekseen "blondi".

No niin siis tästä kurssista...
Ensin oli taas kyllä sellaista haistelua ja paikkojen tutkimista, eikä millään meinannut malttaa keskittyä muuta kuin sen aikaa, kun sai nakin:) (vähän liikaakin kiinnosti myös nakit). Alma on kyllä alkuun aina tosi malttamaton ja häsä (uusi paikka, uudet koirat), mutta ehkä se siitä taas rauhottuu, kunhan muutaman kerran ollaan käyty.
Aluksi treenattiin yhdessä paikallamakuuta. Alma malttoi kyllä jäädä paikalleen, mutta ei tosissaankaan pitkäksi aikaa, kun jo piti nousta pystyyn ja nuuskimaan. Sain käydä monta kertaa palkkaamassa. Ohjeeksi sainkin Annelta, että malttia vaan pitäisi saada enemmän. Hyvin jää, mutta ei malta pitkäksi aikaa:)

Sitten Anne asetteli lattialle kymmenkunta lelua hujan hajan ja koiran piti seurata kontaktissa siten, että ei kiinnitä huomiota leluihin. No kyllähän ne lelut ja nallet kiinnostaa.......:):)
Sitten oli luoksetulo lelujen keskeltä. No sehän meni ihan nappiin, Alma tuli kuin tuulispää luokseni, eikä vilkaissutkaan leluihin:)
Näitä kaikkia tehtiin siis yhdessä.

Sen jälkeen jokainen sai vuoronperään henkilökohtaista opetusta siihen asiaan, mihin itse haluaa. Me harjoiteltiin liikkeestä seiso ja liikkeestä maahan. Sitä treenataan ja saatiin hyviä neuvoja niihin Annelta ja "kotiläksyä". Ruutu oli monella toiveena ja niinpä me otettiin myöskin se lopuksi. Sitä ei ollakaan harjoiteltu ja kun laitoin lelun keskelle ruutua, niin kyllähän se Alma sinne ruutuun hyvin ryntäsi.

Olin kyllä todella tyytyväinen tähän kurssiin!
NIIN ja kenelläköhän on se kerrostalon kokoinen ego?? Alma yritti välillä pomoilla Tanskandoggille:):)

3 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Kääpiösnautserilla! :-D Nimittäin se kerrostalon kokoinen ego ;)

Unknown kirjoitti...

Kiva lukea et Alma on taas oma itsensä. Täytys tulla agilityileen teidän pihalle ennen lumia...

Aila kirjoitti...

Tervetuloo vain:)