lauantai 24. lokakuuta 2009

Agitreenit

Eilen oltiin taas agiliitelemässä. Meitä olikin paikalla nyt 6 koirakkoa, joten treenausaikaa ei paljon jäänyt koiraa kohti. Kun vielä ensin menee aikaa alussa telineitten kantamiseen ja radan rakentamiseen, niin tunti on kyllä aivan liian lyhyt aika. Harmi kun en osaa piirtää tänne mitään rataa. Neuvoiskohan joku miten tänne yleensäkin saa piirrettyä?

Meillä oli taas hieman erilainen ratajärjestys kuin muilla, koska jätettiin keinu väliin. Renkaasta aloitettiin ja siitä oikealle putkeen, toiseen putkeen, hyppy ja puomi. Hyvin kyllä sujuu renkaasta putkeen menot ja hypyt, ja vauhdilla (huh meikäläisen kunto), mutta puomi teki taas tenän. Radan rakentamisessa laitettiin hämäykseksi putki puomin alle siten, että hypystä voisi mennä suoraan putkeenkin eikä puomiin. No tietty Almahan se meni putkeen, koska se on niin kivaa:) Puomille ei taaskaan suostunut, mutta ei myöskään pelännyt sitä. Tiesi mokoma, että yritän sitä nostaa siihen puomin päälle, niin eiku lujaa putkeen ja vähän kierroksia keskellä hallia ja taas takasin putkeen ja kovaa. Sellasta piirileikkiä meillä oli vähän aikaa:) Almasta se oli kyllä mukavaa leikkiä:) Sain sen sitten kuitenkin kiinni ja nostettua puomin päälle ja siitä meni reippaasti alas, eikä vapissut eikä tarrautunut muhun kiinni kuten viime kerralla. Ei siis onneksi pelännyt sitä ollenkaan:) Tehtiin näin muutama kerta, ehkäpä se siitä taas rupeaa sujumaan:)
Siis selvästi teki vaan kiusaa, eikä viitsiny kiivetä puomille:)

Otettiin vielä kepit itsenäisesti ja kun minäkin jopa olen hieman oppinut miten sitä ohjataan, niin aika hyvin nekin sujuivat:) Ja sitten vielä lopuksi iloinen ja vauhdikas putkeen meno, että jäisi hyvä mieli treeneistä ja koska putki on niin über-juttu:):)

1 kommentti:

Omena, joka on tooodella kaukana puusta kirjoitti...

Voi äiti!
Miten mä ihan luulen, että rata on piirretty paperille ja siirretty kuvana....