torstai 22. lokakuuta 2009

Tokossa ja trimmissä

Aamupäivällä lähdettiin taas tokoilemaan.
Ensin treenattiin paikallamakuuta. Voi Alma-kulta malttia, malttia, malttia - sitä kun saisi jostain revittyä, niin hyvin menisi. Hyvin nimittäin jäi paikalleen makaamaan, mutta ei sitten millään malta olla kauaa, vaan täytyy nousta ylös ja tulla mun luo. Kävin monen monituista kertaa palkkaamassa. Kotona on parhaimmillaan ollut paikalla 1½ min ja se on saavutus se:) Normaalisti kun kotona tätä treeniä tehdään, niin on malttanut olla paikalla puolesta minuutista minuuttiin. Mutta siis treeneissä hyvä kun 15 s malttoi olla paikallaan. Treeniä vaan lisää..

Sitten treenattiin noutokapulan pitämistä suussa. Almahan ei tätä vielä osaa, mutta hyvin nosti kapulan maasta ja antoi minulle (nakin toivossa).

Sitten sai taas jokainen henkilökohtaista opastusta haluamaansa asiaan. Meillä oli taas tuo sama kuin edelliselläkin kerralla eli liikkeestä seiso ja liikkeestä maahan. Anne halusi nähdä lähinnä, olenko minä tehnyt läksyni:) Pysähtyminen ja maahan meno kyllä sujuvat ihan hyvin, mutta Alma ei jää paikalleen vaan lähtee heti seuraamaan. Sain taas tosi hyviä neuvoja tähän asiaan.
Eiku treeniä lisää.......

Lopuksi mentiin vielä ulos ja jokaisella oli oma tunnistuskapula ja Anne piilotti kapulan metsikköön (ihan lähelle) ja se piti koiran hakea. Hyvin haistoi Alma tämän ja otti suuhunsa, hyvä:)

----------------------

Meillä oli vielä iltapäivälle varattu trimmi. Lähdin shoppailemaan sillä välin, kun Alma oli trimmissä ja meinasin pyörtyä, kun menin hakemaan sitä! Hitto, oli ajellut koneella , kun pohjavillat olivat kuulemma liian pitkiä, eikä saanut niitä nypittyä?!!! Nyt on Alma ihan kalju ja palelee:( Voi prkl!!!!

Täytyy vissiin laittaa turkki päälle, kun lähdetään lenkille!

Ennen trimmiä - oikea karvakuono:)

Trimmin jälkeen - lähestulkoon kalju!!




Pelkkää nahkaa selässä!!!!!!


Palkka raskaan päivän jälkeen:)

Väsyttää ja palelee:)


3 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Oliko nyppinyt kuitenkin päälikarvan ja vain pohjavillan ajallut? vai ajellut kaikki? :-o

Takkia päälle sit vaan ;)

Aila kirjoitti...

Oli onneks nyppiny päällikarvan:) Mut toi selkä on nyt ihan paljas, kauheen näkönen! Alma on nolona:)

Unknown kirjoitti...

Kai sanoit siitä! No tais menettää asiakkaan...